Joulun tähti on hellyttävä, viihdyttävä luku- ja askartelupaketti, joka toimii mainiosti pikkulasten joulujännityksen lievittäjänä. Pakkauksessa on jouluevankeliumin sekä askartelu- ja peliohjeita sisältävä kirjanen, uudelleenkäytettävä tarra-arkki ja kaksi A3-kokoista julistetta. Värikkäästi kuvitettu pikkukirja kertoo helppotajuisesti ensimmäisen joulun tapahtumista. Kirjan hahmot, Maria, Jeesus-lapsi, Joosef, tietäjät ja seimiasetelman eläimet, löytyvät oheismateriaalista.
Tarrat voi kiinnittää kahteen eri pohjaan, joista toista voi myös värittää. Lisäksi joka aukeamalla on vinkki leikistä tai askartelusta. Puuhapaketti on hauska ottaa mukaan vaikka automatkalle tai lähettää kirjekuoressa joulutervehdykseksi perheen pienimmille.