Syntymälahjana Suomi -teos kertoo itsenäisestä Suomesta elämäntarinoiden kautta

Arto Terosen ja Jouko Vuolteen Syntymälahjana Suomi - Itsenäisyyden lapsia (Kirjapaja) on elämänmakuinen matka satavuotiaaseen Suomeen. Se piirtää kuvaa Suomesta vuonna 1917 syntyneiden suomalaisten elämäntarinoiden kautta. Mukana on monipuolinen joukko eri alojen vaikuttajia, poliitikkoja, kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikkoja ja urheilijoita.

Teos kertoo siitä, miten nämä syntymälahjakseen itsenäisen maan saaneet ovat kasvaneet yhdessä valtiomme kanssa ja rakentaneet yhteiskuntaa. Miten historialliset tapahtumat ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä ja miten he ovat kehittäneet ja vaalineet Suomea myöhemmille sukupolville.

Kirjaan valitut 25 suomalaista kuvaavat sitä sukupolvea, jonka aikana Suomi rakentui sellaiseksi hyvinvointivaltioksi kuin se nyt, haasteiden keskelläkin on. Yhteiskunnallisista vaikuttajista mukana ovat muun muassa Jaakko Hallama, Pekka Kuusi, Väinö Leskinen ja Eino Poutiainen. Esittäviä taiteilijoita edustavat Mauno Kuusisto, Henry Theel ja Tauno Äikää sekä kirjailijoita Vivica Bandler, Uolevi Kianto, Samuli Paronen ja Göran Schildt.

"Kovin moni kirjan henkilöistä aloitti matkansa vaatimattomista oloista. Heidän ensimmäinen vuotensa kului sisällissodan varjossa ja aikuisuutensa viisi vuotta talvi- ja jatkosodan melskeessä. Silti he kirjoittivat, maalasivat, juoksivat, sävelsivät ja johtivat Suomea niin menestyksekkäästi, että meillä sotien jälkeen syntyneillä on ollut hyvä elää", kirjoittajat toteavat.

Teos valmistuu ajankohtana, jolloin Suomi aloittaa 100-vuotisjuhlinnan. Tekijät nostavat omalta osaltaan maljan 100-vuotiaalle Suomelle ja "kaikille niille itsenäisyyden lapsille, joihin olemme saaneet tutustua".

Arto Teronen ja Jouko Vuolle Syntymälahjana Suomi - Itsenäisyyden lapsia. Kirjapaja 2016. 376 s. Kl 99.1. ISBN 9789522882493. Ovh. 35,90.

Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat kokeneita toimittajia, jotka ovat tehneet suosittua Kiveen hakatut -radiosarjaa ja viisi Kiveen hakatut -kirjaa. Muita heidän teoksiaan ovat esimerkiksi Urana olympiakisat - Peter Tallbergin tuulinen elämä (2014) ja Taiteilijakukkulalla - Suomalaisia taiteentekijöitä (2012).

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Kirjapaja/viestintäpäällikkö Marja-Liisa Saraste, marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi; 09 6877 4568, tai Jouko Vuolle, jouko.vuolle@yle.fi 0400 505 306 ja arto.teronen@gmail.com 040 545 1312.