Hengellisen ohjauksen kirja
Hengellisen ohjauksen kirja
Heikki Kotila
Hengellisen ohjauksen historiaa, perusteita ja käytäntöjä. Lisäksi mukana henkilökohtaisia kokemuksia hengellisestä ohjauksesta.
Osta
€43.30
Kerro kaverille Lisää muistilistalle
Kristityn elämää on kutsuttu tieksi. Tien kulkija kohtaa vaihtelevia maisemia ja näköaloja. Kristillisen kirkon pitkä ja rikas hengellisen ohjauksen perinne muistuttaa, että tiellä ei tarvitse olla yksin. Kukin aikakausi on tuonut perinteeseen oman vivahteensa, mutta perusviesti on pysynyt samana: kristillinen usko on prosessi, jonka kautta yksittäinen ihminen kasvaa yhä syvempään elämänyhteyteen Jumalan kanssa

Kristityn tavoin myös hengellinen ohjaus on jatkuvasti matkalla. Hengellisen ohjauksen kirja tarkastelee sekä hengellisen ohjauksen juuria että tämän päivän suomalaista viitekehystä. Missä nyt ollaan menossa? Millaisista puroista hengellinen ohjaus tänään ammentaa? Millaisena Jumalan ja ihmisen kohtaaminen näyttäytyy omassa uskonnollis-kulttuurisessa tilanteessamme vasten sitä traditiota, joka luo pohjan hengellisyydellemme?

Kirjoittajat: Pauli Annala, Anja Ghiselli, Raili Heikinheimo, Jussi Holopainen, Seppo Häyrynen, Marjaana Kanerva, Heikki Kotila, Pirkko Lehtiö, Lauri Maarala, Marjatta Malmberg, Mikko Peura, Antti Räsänen, Munkki Serafim.
ISBN:
9516073468
Ilmestymisaika:
01.12.2006
Sidosasu:
sid
Kirjastoluokka:
24
Sivuja:
254
Kirjapaja Hietalahdenranta 13, PL279, 00181 Helsinki, Puh. 0207 54 2000, Faksi 0207 542 341