Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi aamun sydän
puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien
keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön
kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa
merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?


Rabindranath Tagoren pohdiskelevissa runoissa elämää suurempi kulkee käsi kädessä maallisen kanssa, luontevasti kuin toisiaan seuraavat yö ja päivä. Runoissa soivat luonnon hauras kauneus ja ihmisen pyhä kunnioitus suurempaansa kohtaan. Mysteeri on alati läsnä kaikessa olevassa, ja ihmisen sydän tunnistaa sen kaipuuna toiselle rannalle. Tagoren tekstit on hänen teoksistaan valikoinut ja suomentanut Hannele Pohjanmies.

Rabindranath Tagore (1861–1941) oli intialainen runoilija, ajattelija, säveltäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tagore sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1913. Tagoren elämänkatsomus on avarasydäminen, ja hänen runonsa puhuttelevat aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta.