Luova kutsumus
Luova kutsumus
Tarkoituksen kokemisen taito
Tapio Aaltonen
Vapaudu kahlitsevista rooleista ja huomaa mahdollisuudet ympärilläsi. Teos kannustaa kutsumuksen ja luovan elämänasenteen etsimiseen.
Osta
€33.20
Kerro kaverille Lisää muistilistalle
Elämme omissa ja toisten asettamissa rooleissa. Osa rooleista on kahlitsevia, emmekä tunne oloamme niissä mukavaksi. Tyytymättömyys saattaa kasvaa pikkuhiljaa tai se voi syöksähtää esille yhtäkkiä. Silloin on syytä tutkiskella itseään ja miettiä, missä vika on – elääkö elämää, jota haluaa, ja mitä oikeastaan tavoittelee. Jollakin voi olla taidemaalarin kutsumus läpi elämänsä, mutta yksinhuoltajan roolin kutsumus huolehtia lapsista voi jossain vaiheessa tuntua tärkeämmältä kuin oman taiteellisuutensa toteuttaminen.

Tapio Aaltonen kannustaa lukijaa pohtimaan olemisen mieltä ja tarkoitusta. Esimerkkinä hän käyttää oman elämänsä tarinaa. Hän haastaa murtamaan ahdistavien roolien kahleet ja tavoittelemaan elämän mielekkyyttä. Jostain velvollisuuksien, sitoumuksien ja omien halujen välimaastosta se löytyy. Eri elämänvaiheissa mielekkyyden tuovat eri asiat, mutta tärkeintä on, että ei tyydy epätyydyttävään.

Kirja johdattaa lukijaa kysymään, mitkä ovat hänen omat kutsumuksensa. Se sopii myös taustalukemiseksi esimerkiksi esimiesvalmennuksiin, koulutustilanteisiin ja yhteisöjen kehittämishankkeisiin.

Tapio Aaltonen työskentelee yritysvalmentajana ja luennoitsijana. Hän on julkaissut yhdeksän kirjaa ja muun muassa saanut Pro Oeconomia -palkinnon v. 2000 teoksellaan Yrityksen arvot ja etiikka (Aaltonen & Junkkari, 1999).
ISBN:
9789516074446
Ilmestymisaika:
15.03.2007
Sidosasu:
sid
Kirjastoluokka:
14
Sivuja:
264
Kirjapaja Hietalahdenranta 13, PL279, 00181 Helsinki, Puh. 0207 54 2000, Faksi 0207 542 341