Ajankohtaista 1.12.2011
Kiveen Hakatut - Tarvan matkassa olympiakisoista Joulumaahan
Yle Urheilun tuottamaa Kiveen Hakatut -radiosarjaa on neljän vuoden aikana kuultu jo 54 jakson verran. Suomen Urheilugaalassa palkittu projekti on radio-ohjelmien lisäksi poikinut kolme kirjaa: vuonna 2009 Urheilusankaruuden jäljillä, 2010 Suomalaisia urheilukohtaloita ja tänä syksynä Urheilijat maineen poluilla -teoksen.
Tällä kertaa sarjan tekijät Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä muistelemassa merkittävää radio- ja TV-persoonaa Niilo Tarvajärveä, jonka matka kulki pesäpallokentiltä, kadettikoulun, olympiakisojen ja eduskunnan kautta miltei joulumaahan saakka.
Haudan äärellä äänitettyä pohdintaa värittävät mm. Tarvan erinomaisesti tunteneiden Lenita Airiston ja Jouni Mykkäsen mietteet sekä autenttiset ohjelmavälähdykset.
Kiveen Hakatut - Tarvan matkassa olympiakisoista Joulumaahan kuullaan YLE Radio Suomessa itsenäisyyspäivänä kello 14.10 ja uusintana YLE Puheessa saman päivän iltana kello 21.03, lauantaina 10.12.2011 kello 09.05 ja sunnuntaina 11.12.2011 kello 23.05.
Ohjelma Niilo Tarvajärvestä, samoin kuin koko Kiveen Hakatut -radiosarja löytyy internetosoitteesta yle.fi/urheilu/lajit/kiveenhakatut/
Lisätietoja:
Jouko Vuolle
0400 505 306