Ajankohtaista

Kasvatusalan ammattilaiset: Tunnetaitojen opetteleminen kohentaa lasten ja nuorten itsetuntoa ja voi ehkäistä syrjäytymistä

24.01.2018

Mita_sa_rageet_kasikirja_74

 

Tunnetaitojen opetteleminen ja tunteiden kanssa tutuksi tuleminen auttaa pärjäämään yhdessä ja tekee arjesta sujuvampaa, kertoo tunnetaitokouluttaja ja kirjailija Anne-Mari Jääskinen.

Kasvatuksen ammattilaisille suunnatun tunnetaitokoulutuksen kehittänyt Jääskinen on selvittänyt, millaisia myönteisiä vaikutuksia tunnetaitotyöskentelyllä on ollut lasten ja nuorten kanssakäymiseen ja opettajien ja ohjaajien arkeen.

Jääskisen tekemän kyselyn mukaan tunnetaitojen tukemiseen koulutetut opetus- ja kasvatusalan ammattilaiset kokevat, että oman työn merkityksellisyys on syventynyt, kun tunnetyön myötä lasten itsetunto on vahvistunut ja he ovat alkaneet ilmaista tunteitaan rohkeammin. Kyselyyn vastasi 35 kasvatusalan ammattilaista, jotka ovat työskennelleet tunnetaitojen parissa lähes 700 lapsen kanssa.

”Tunnetaidot seuraavat voimavarana läpi elämän, itsetuntemuksesta ihmissuhteisiin, oppimisesta terveyteen ja elämän valintoihin. Tunnetaitoihin panostaminen on siksi myös syrjäytymisen ennaltaehkäisyä”, Jääskinen sanoo.

Rakentava tunteiden ilmaiseminen on lisännyt myötätuntoista ja empaattista ilmapiiriä ryhmissä ja kyvyt ratkaista ristiriitoja rakentavasti ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet, koska lasten sosiaaliset taidot ylipäätään ovat kehittyneet tunnetaitojen harjoittelemisen myötä.

”Tunnetaitojen opettelun sekä aikuisen myötätuntoisen suhtautumisen myötä arka lapsi uskaltautuu ilmaisemaan enemmän itseään ja rajummin ilmaiseva oppii säätelemään kuohujaan. Maahan muuttanut lapsi alkaa oppia kieltä, kun tunneilmaisu pääsee vapautumaan, Jääskinen mainitsee esimerkkejä.

Ohjaajat ja opettajat itse kokevat, että heidän ymmärryksensä lasten käyttäytymisestä on parantunut ja yhteys lapsiin on syventynyt tunnetaitotyöskentelyn kautta.

Koulutusten lisäksi Jääskinen on kirjoittanut kasvattajille suunnatun käsikirjan Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. Kirjassa hän selvittää, mitä tunnetaitojen tukeminen vaatii aikuiselta ja antaa harjoituksia ja vinkkejä keskusteluun tunteista.

”Tunnetaitojen opettaminen ohjaa aikuistakin olemaan tietoisempi omasta tavastaan toimia tunnetilanteissa.”
Jääskisen kyselyyn osallistuneet kasvatusalan ammattilaiset kokevat, että ryhmän yhdessä toimiminen muuttuu helpommaksi, kun kunkin omien tunteiden tunnistaminen ja sietäminen parantuu. Myös ohjaajat itse kokevat kykenevänsä tukemaan lapsia aiempaa paremmin.

”Jokaisen ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi ja ymmärretyksi omassa kokemusmaailmassaan, etenkin omien tunteidensa kanssa. Kun tulee kuulluksi, olo rauhoittuu”, Jääskinen kuvailee. ”Kyse voi olla hyvin pienistä jutuista koulu- tai päiväkotipäivän aikana, kunhan niitä toistetaan päivittäin.”

Tunnetaitojen harjoitteleminen edistää toimivampaa arkea ja ihmissuhteita. Jääskinen muistuttaa, että tunnetaitojen kehittymisen tukeminen on pitkäjänteistä toimintaa. Sen tulee aina tapahtua lasta ja nuorta kuunnellen ja toiminnallisesti harjoitellen – ei pelkkiä neuvoja jakaen.

Lisätietoa: www.tunnejataida.fi; Anne-Mari Jääskinen, 041 435 0000, anne-mari@tunnejataida.fi

Lasten Keskus on mukana opetus- ja kasvatusalan Educa-messuilla 26.–27.1.2018.

Anne-Mari Jääskinen esiintyy Educa-messuilla lauantaina 27.1. klo 13 Open Loungessa.



Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen on kasvattajan käsikirja, joka osoittaa käytännönläheisesti, miten lapsen ja nuoren lähellä olevat aikuiset voivat tukea tunnetaitojen kehittymistä varhaisesta iästä murrosikään: Mitkä asiat vaikuttavat lapsen tunne-elämän kehittymiseen? Mitä tunnetaitojen tukeminen vaatii aikuiselta? Mikä merkitys vihalla on tunne-elämän kehityksessä? Kirjassa kuvataan esimerkein kohtaamisia lapsen kanssa ja tilanteen herättämiä tunteita kasvattajassa. Teoriaosuuden lisäksi kirjaan on koottu harjoituksia ja vinkkejä keskustelun tueksi. Sisältää 50 tunnetaitoharjoitusta.

Anne-Mari Jääskinen: Mitä sä rageet? – Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. 
Lasten Keskus 2017.

Kuvitus Sanna Pelliccioni
.
ISBN 978-952-288-631-6, 256 s. 
Ovh 38 e.


Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin on kirja varhaisnuorille ja nuorille tunnetaidoista ja niiden opettelusta. Se avaa tunteiden maailmaa ja osoittaa, kuinka tärkeää on oppia ymmärtämään omia ja toisten tunteita. Sinä selviät tunteistasi ja sinulla on aina mahdollisuus valita toisin! Kirja sisältää selkeää perustietoa tunteiden dynamiikasta ja tunnetaidoista, kehon ja mielen harjoituksia sekä luovia tehtäviä nuoren itsensä kokeiltavaksi. Sisältää 40 harjoitusta.

Anne-Mari Jääskinen: Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin. 
Lasten Keskus, 2017.

Kuvitus Sanna Pelliccioni.
ISBN 978-952-288-630-9, 207 s.
 Ovh. 26,00 e.