Ajankohtaista

Hoivataistelusta keskustellaan Eduskunnan kansalaisinfossa to 19.3. klo 10-12.

10.03.2015

Terveisiä omaishoivan maasta -keskustelutilaisuudessa Heikki ja Kirsi Hiilamon Hoivataistelu - Tekoja läheisten puolesta -kirja julkistetaan. Tilaisuus on kaikille avoin.

To 19.3. klo 10-12

Eduskunnan kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3, Helsinki

Tilaisuutta emännöi kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.). 

Tilaisuuteen osallistuvat Hoivataistelu-kirjan kirjoittajat Heikki ja Kirsi Hiilamo sekä läheishoitajat, jotka vastasivat kirjan pohjana olleeseen kyselyyn. Kolmatta sektoria edustaa Helsingin Diakonissalaitoksen Seniori-Vamoksen projektityöntekijä Tiina Lauhde.

Mukana ovat myös kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) Johanna Jurva (PS) Päivi Lipponen (SDP) Terhi Peltokorpi (kesk.)

Yhä useampi työikäinen suomalainen hoitaa sairasta tai hoivaa tarvitsevaa läheistään. Millaista on näiden ihmisten elämä sote-ratkaisujen ja väestön ikääntymisen kanssa kipuilevassa Suomessa?

Hoivataistelu -kirja antaa puheenvuoron keski-ikäisille läheisiään hoitaville. Miten oman vanhemman, puolison tai muun läheisen hoivaaminen muuttaa elämää ja mistä voimat hoitamiseen tulevat, kun työ ja perhe vaativat myös osansa? Miltä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta näyttää öisten päivystysmatkojen, puhelinrumban ja alituisen huolen keskeltä? Selvää on, että ilman läheisten taistelutahtoa moni asia olisi huonommin. Mutta onko asiat aina hoidettava taistellen?